Kauden avajaistanssit Johanna Mäkelän tahdittamana
- pe 6.10.2023 klo 19–22
- Suomelan sali
Kauden avajaistanssit Johanna Mäkelän tahdittamana
Johanna on tunnettu kasvo Aurinkorannikolla.
Hän on esittänyt tanssimusiikkia Fuengirolan suomalaisille jo useana vuotena. Lisäksi Johanna on ollut mukana monissa bändi-kokoonpanoissa esiintyen laulajana lukuisissa baareissa ja ravintoloissa Häneltä taipuu myös kansainvälinen musiikki.
Johanna on esiintynyt myös Fuengirolan kansainvälisillä päivillä ja useissa yksityisjuhlissa.


Hänet tunnetaan iloisena karjalaisneitona joka taipuu monipuolisuudessaan monenlaiseen esiintymiseen.
Syksyllä ja talvella Johannaa tullaan kuulemaan rannikolla monessa eri paikassa ja Suomelan syksy alkaa siis Johannan tahdittamana.
Johannan muista keikoista voi lukea parhaiten yleisimmistä Fuengirolan sosiaalisen median ryhmistä.
Liput 8 €.
Ovet ja baari aukeavat 18.30.